Bloggaamisen kehittyvä tarkoitus

Viimeisten kahdeksan vuoden aikana, ehkä vähemmän, tapa bloggaamme on muuttunut. Ei ehkä niinkään sen suhteen, miten teemme sen, vaan seuraavien seikkojen suhteen:

1. mitä meillä on sanottavaa,
2. kuinka sanomme mitä haluamme sanoa,
3. kuinka muut ihmiset lukevat sen, mitä meillä on sanottavana (mikä on oikeastaan ​​enemmän heistä, mutta ymmärrät sen, eikö?)

Muistan, kun kyse oli paljon enemmän kommentoimisesta ja myös siitä, mitä ajattelimme, opimme tai katselimme tietystä aiheesta.

Mahdollisuuksien mukaan yritän silti pitää siitä kiinni. Eli yritän jakaa:

• mitä teen,
• mitä olen oppinut,
• ja näkemykseni tietystä aiheesta.

Nyt en kuitenkaan ole niin huolissani kommenteista (siksi otin ne pois päältä jokin aika sitten). Tämä ei tarkoita sitä, ettenkö välitä palautteesta – välitän – mutta huomaan, että kun ihmisten on hypättävä muutaman lisävaiheen läpi antaakseen palautetta, sen laatu nousee huomattavasti.

Joka tapauksessa minusta näyttää siltä, ​​​​että bloggaaminen on muuttunut dramaattisesti yhdellä merkittävällä tavalla viimeisten muutaman vuoden aikana:

Kirjoitamme pikemminkin reaktiota kuin parantamista varten.

Reaktio sinänsä ei ole huono. Ei tietenkään ole. Mutta sen tyyppinen reaktio, jota etsimme, voi olla. Mutta en ole täällä mennäkseni siihen liikaa. Sen sijaan ihmettelen, eikö bloggaamisen tarkoitus ole muuttunut.

Bloggaamisen tarkoitus

Nyt, ehkä enemmän kuin koskaan, on olemassa vahvempi suhde sen välillä, mitä kirjoitamme ja miten ihmiset reagoivat verrattuna siihen, mitä kirjoitamme ja miten he voivat oppia siitä.

Esimerkki:

Katso, kuinka läheisesti Twitter, Facebook ja muut sosiaalisen median kanavat ovat tulleet bloggaamiseen. Eli katso kuinka nopeita ihmiset jakavat julkaisun ja tarjoa sitten lyhyt valitus tai kuuma ote (ilmaus, josta en pidä 🤷🏻‍♂️) mainitusta julkaisusta.

Toki Twitter on nostanut 140 merkin rajoituksensa 280:een (mikä ei mielestäni silti riitä mihinkään muuhun kuin satunnaiseen keskusteluun), mutta Facebookilla on jonkinlainen tapa jakaa pitkiä viestejä, eikö niin (en. palauttaa mieleen)?

Tämä tarkoittaa, että voimme kirjoittaa jotain, jakaa linkin seuraajillemme ja antaa yleisömme tehdä sen.

Joillekin sen katseleminen on tärkeintä. Toisille se "keskustelu" on tärkeintä (mutta voiko "keskustelu" todella tapahtua näin lyhyessä, ei-henkilökohtaisessa kontekstissa?)

Näemme tämän paljon mediassa, ja se on itsestäänselvyys, mutta en oikeastaan ​​puhu mediasta. Puhun enemmän meistä, jotka kirjoitamme – mistä tahansa syystä – alallamme ja sitten reagoivat, jakavat tai mainostavat sisältöä verkossa.

Jos avaat Twitter-syötteen tai Facebook-syötteen juuri nyt, kuinka moni valittaa jostain tai keskustelee (niin paljon kuin voimme kunkin palvelun rajoitukset huomioon ottaen) jostain?

Kun altistamme itsemme tällaiselle käytökselle suuren osan päiväämme, halu kirjoittaa jotain tullakseen huomatuksi ja saada aikaan reaktio on voimakas.

Ja jos se on se, mitä aiot tehdä, lisää voimaa sinulle. Mutta monille meistä se ei mielestäni ole hyvä asia, ellei vastaus ole sellainen, joka edistää itsemme parantamista siinä, mitä teemme.

Toisin sanoen, älä unohda muita vaihtoehtoja, kuten edification:

• opeta mitä opit,
• kohtaamasi haasteet,
• ja kuinka olet ratkaissut erilaisia ​​ongelmia.

Monet meistä arvostavat edelleen tällaista kirjoittamista eivätkä ole kiinnostuneita ottamaan osaa tämän hetken kuumimmista asioista.